Toinen päivä Antalyassa on kaynnissa. En jostain syysta saanut internetyhteytta toimimaan kannettavassa hotelilla, vaikka siella w-lani pitaisi ollakin. Nyt paasimme koulun tietokoneluokkaan, joten viimeistelen jo eilen aloitetun kirjoituksen taalla.

Eilen satoi koko paivan ja tanaankin viela aamulla, mutta nyt sade on jo lakannut. Hotellihuone on tietenkin jäätävän kylmä, eli olisi pitänyt ehdottomasti ottaa ne pörrösukat ja mummokalsarit ihan vain sisätiloja ajatellen. Yliopistolla tosin lupailtiin, että sateet jatkuvat taalla korkeintaan pari päivää. Muuten pitäisi olla aurinkoista.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Toissapaiva meni kokonaan matkustamiseen ja väsymys alkaa luonnollisesti painaa jonkin verran. Matka tosin meni ihan mukavasti eikä suurempia ongelmia ollut. Vaikein osuus oli löytää Istabulissa kotimaan terminaaliin ja selviytyä lähtöaulaan odottamaan lentoa Antalyaan. Aikaa tosin oli viitisen tuntia joten harhailla sai ihan rauhassa. Antalyan kentältä otin taksin hotelille, jonne saavuin kahden aikaan yöllä.

Minut vietiin huoneistoon, jossa oli kaksi huonetta, toisessa yksi ja toisessa kaksi sänkyä. Olin ainoa huoneistossa, mitä hieman ihmettelin. Olin ajatellut että kaikki muut olisivat saapuneet paikan päälle ennen minua. Vastaanottovirkailijat eivät juuri ymmärtäneet englantia, vaikka yritin kysellä jotain muista opiskelijoista. Päätin kuitenkin nukkua yön kaikessa rauhassa ja miettiä aamulla olenko oikeassa paikassa... Olin typerästi unohtanut ottaa muistiin ajan, jolloin seuraavan päivän oppitunti alkaisi. (Kyllähän sinne muiden mukana löytää!) Heräsin siis varmuuden vuoksi ajoissa, ja todettuani että suihkusta tulee vain kylmää vettä jätin peseytymisen myöhemmäksi ja menin autioon aulaan aamiaiselle. Päätin etsiytyä yliopistolle ja ottaa selvää, olenko ylipäätään oikeassa hotellissa. Monen mutkan jälkeen (joita en nyt tässä lähde selittelemään) pääsin yliopistolle ja kuulin, että oppitunti alkaa vasta puoli kymmenen. Olin siis oikeassa paikassa, toiset vaan nukkuivat kun minä olin liikenteessä. Niin niin, olisi ehkä kannattanut vaan jäädä hotellille aamulla... Noh, loppu hyvin kaikki hyvin!

Oppitunnit alkoivat siis heti seuraavana päivänä. Opimme esittäytymään, ja kurssilaiset esittäytyivät toisilleen koko tunnin turkiksi. On kyllä melkoisen hankalan tuntuinen tuo turkin kieli. Sanat ovat melko pitkiä ja turkkilaiset puhuvat nopealla rytmillä. Oli myös vaikea muistaa sanoja, kun tukea ei saa mistään muusta kielestä. Benim adým Maiju = Minun nimeni on Maiju. Sen taidan vielä muistaa... Opettajat ja ohjaajat vaikuttavat erittäin avuliailta. He tahtovat, että todella oppisimme tulemaan toimeen jokapäiväisissä tekemisissäme täällä Turkissa. Kurssilaisia pitäisi tulla tänne vielä lisää, tänään tai ensi viikolla viimeistään. Nyt meitä on kymmenen varsinaista kurssilaista: Puolasta, Tsekeistä, Italiasta, Hollannista ja Norjasta. Mukavilta tyypeiltä vaikuttavat kaikki. Moni on menossa Istanbuliin lukukaudeksi, mutta myös Antalyaan ja muualle.

Illalla olimme pienellä porukalla syömässä ulkona ja yritimme jo hieman hajoitella kieltä. Turkkilaiset kyllä mielellään auttavat kielen oppimisessa. Tanaan olemme oppineet lukusanoja ja kertomaan sisaruksista. Kaikki vaihtarit tosiaan ovat täällä ihan yhtä pihalla kuin minäkin, (missä pitää jäädä pois dolmuksesta?) mutta olemme hyvin toiveikkaita kielen oppimisen suhteen. Turkki ainakin vaikuttaa mielenkiintoiselta, se on varma.