Toinen viikko on meneillään, ja Antalya alkaa tuntua päivä päivältä tutummalta. Minibussi-dolmuksessa matkustaminen käy jo ihan luonnostaan ja reitit kampukselle, keskustaan ja rannalle ova tulleet hyvin tutuiksi. Dolmus-kuskit ovat muuten erittäin taitavia tyypejä. He kykenevät samanaikaisesti katsomaan tielle, ottamaan vastaan rahaa, antamaan vaihtorahaa, kääntämään rattia ja vaihtamaan vaihteita! Vaikuttavaa.

Nyt on sitten tullut kokeiltua uimista tammikuussa! Olimme sekä maanantai- että tiistai-iltapäivänä rannalla uimassa. Vesi ei näin suomalaisittain tuntunut kovin kylmältä, ja vedessä pystyi helposti uiskentelemaan sellaiset kymmenen minuuttia. Paikalliset katselivat varmaan vähän ihmeissään, kun hassut ulkomaalaiset pulikoivat vedessä. Oli todella virkistävää, ja kunhan jälkeenpäin laittoi lämpimästi päälle, tarkeni hyvin myös kotimatkalla.

Tiistaina katsoimme iltapäivätunnilla turkkilaisen elokuvan, jossa tapahtumapaikkana oli Istanbul. Filmissä oli onneksi englanninkieliset tekstit, joten juonta pystyi helposti seuraamaan. Moni kurssilainen rupesi filmin jälkeen jo haikailemaan Istanbuliin, niin kiehtovalta se vaikuttaa. Joitakin tuttuja sanoja pystyi näyttelijöiden puheesta jo tunnistamaan, kuten numeroita, esittäytymisiä ja kohteliaisuuksia, mutta aika vieraalta turkinkielinen puhe vielä kuulostaa. Erikoisemmat äänteet, kuten i ilman pistettä (jotakin u:n ja e:n väliltä) ja pehmeämmin äännettävä r alkavat kuulostaa jo hieman tutummilta. Sanasto taitaa olla se hankalin osa-alue, mutta luonnolliseti myös tärkein... Kieltä ei kuitenkaan ole tarkoitus oppia erinomaisesti, sillä kohdeyliopistossani valitsemani kurssit pitäisi pytyä suorittamaan englanniksi. Olen kuitenkin iloinen, että on mahdollisuus oppia selviytymään arkiasoissa edes auttavasti turkiksi. Kielikurssi on ainaki tähän mennessä ollut tosi hyvä juttu.

Väsymys alkaa jo hieman painaa kun yöunet tahtovat välillä jäädä hieman lyhyiksi. Aamulla herään yleensä ennen kahdeksaa, oppituntien jälkeen iltapäivät kuluvat siellä sun täällä ja illalla vietämme aikaa kämpillä kokaten ja surffaillen netissä – ja tietenkin tehden turkin kielen kotitehtäviä. Nukkumaan ei oikein malta mennä ajoissa vaikka pitäisi. Ehkäpä nyt kuitenkin menen ja siirrän tämän tekstin huomenna nettiin jossakin missä yhteys toimii. Iyi geceler!

Jep, vesipiippu vois olla hauska tuliainen jos semmonen mahtuu mukaan:) Onneksi on aikaa miettia hyvia tuliaisia...