Täytyypäs vihdoin päivitellä viikon tapahtumia!

Sunnuntaina olimme siis vuorilla kävelemässä. Reissu ei ollut ihan sellainen kuin odotimme: luulimme kävelemämme ankarassa vuori-ilmastossa 20 kilometriä paikallisten urheilijaopiskelijoiden kanssa. Ryhmä jonka kanssa menimme vuorille osoittautuikin väkirikkaaksi ”urheiluklubiksi”, ja osaanottajien keski-ikä oli siinä viidenkympin kieppeillä. Kolmen bussilastillisen verran jengiä matkusti vuoristoalueelle, jonka jälkeen kävelimme jonkin matkaa ylös katsomaan historiallista nähtävyyttä: yhtä maailman suurimmista luolista. Nyt saimme todella tavata paikallisia, ja pääsimme harjoittelemaan hieman turkin kieltäkin. Porukka oli rentoa ja evästaukoja pidettiin tiuhaan. Vaikka tavoitteemme rankasta urheilupäivästä ei aivan toteutunut (kävelyä oli varmaan alle kymmenen kilometriä), oli reissu onnistunut ja saimme ainakin mukavan kulttuurillisen elämyksen.

Yhdellä klubilaisista oli viulua muistuttava vanha perinnesoitin, jota hän soitteli luolan edustalla. Toiset lauloivat, taputtivat ja jopa tanssahtelivat soiton tahdissa. Musiikki kuulosti todella kansanmusiikilta; selkeää melodiaa ei erottanut samassa mielessä kuin länsimaisessa musiikissa. Samoja elementtejä on myös moskeijoista kuuluvissa imamin rukouslauluissa. ”Hypnoottista”, kuten kaverit sanoivat.

Alas luolalta tulimme eri reittiä, kivikkoisia polkuja pitkin. Täytyy nostaa hattua mukana olleelle lähes seitsemänkymppiselle vanhalle herrasmiehelle, joka ikäisekseen oli erittäin hyvässä kunnossa. Hän myös puhui hyvää englantia: oli kuulemma eläkkeellä oleva dokumentaristi ja asunut USA:ssa. Hän oli käynyt myös Suomessa ja muualla Euroopassa, mutta tullut ”kaikkein parhaimpaan paikkaan” synnyinsijoilleen Antalyaan viettämään eläkepäiviään. Porukka vaikutti hyvin sivistyneeltä ja oli todella ylpeä sporttiklubistaan; useat kyselivät mistä olimme kuulleet heidän yhdistyksestään. Tunahan se taisi olla joka heidän yhteystietonsa antoi.

Maanantaina pääsimme harjoittelemaan turkinkielentaitojamme paikallisten englanninopiskelijoiden kanssa. Kyselimme toisiltamme kysymyksiä ja keskustelimme myös englanniksi. Yksinkertaisimmat kysymykset sujuvat jo melko hyvin, mutta vastausia en aina ymmärtänyt. Harrastuksista kysyttäessä ymmärrän tasan ne harrastukset joista olemme oppitunneilla puhuneet, kuten ”luen kirjaa, katson televisiota, pelaan tennistä” yms. yms. Jos joku haluaa kertoa, että harrastaa vaikkapa muodostelmaluistelua, en tietenkään tajua mitään...

Keskiviikkoiltapäivänä menimme Pergeen, jossa on kokonaisen kaupungin rauniot antiikin ajoilta. Pylväät ja rakennukset olivat yllättävän hyvin säilyneitä, ja paikalla oli myös vaikuttava amfiteatteri. Tietenkin unohdin kameran, joten kopioin jonkun toisen kuvat jahka kerkeän. Illalla junlimme Jeanetten synttäreitä hotellilla, teemana mikäpäs muu kuin Hollanti. J Seuraavana päivänä oli hieman hankala opiskella futuuria oppitunilla, mutta kyllähän se siinä sujui... Tänään turkkilainen tyttö, Ebru, kutsui meidät kotiinsa iltapäivällä hengaileman ja juomaan turkkilaista kahvia. Paikalliset opiskelijat ovat todella mukavia tyyppejä, ja aidosti kiinnostuneista meistä ulkomaalaisista.

Viikonlopuksi menemme Olympokseen, joka on noin kolmen tunnin ajomatkan päässä Antalyasta. Olemme siellä lauantaista sunnuntaiaamuun, jonka jälkeen pitäisi tsempata maanantain loppukokeeseen. Tiistai ja keskiviikko on varattu esitelmille, jotka tehdään pienryhmissä. Tekemistä siis riittää! Nyt pitääkin mennä syömään ja syventyä Turkin maahanmuuttoon, joka on toisen esitelmämme aihe.

Iyi aksamlar!

Vexi: Tarkania ollaan kyllä kuunneltu aika paljon, vaikka paikalliset nuoret eivät kuulemma herraa kauheasti dikkaile... En oo saanut vahvistuksia epäilyille, vaikka yritin kysellä. ;P