Täällä sitä nyt ollaan, uudessa kämpässä. Muutin pois asuntolasta, kun sain hyvän tilaisuuden: Nyt asun kivassa kämpässä hyvällä paikalla kahden ruotsalaisen vaihtarin kanssa, pienen matkan päässä Galata-tornia. Erotimme isosta olohuoneesta toisen päädyn kankailla, jotka shoppailin eilen Eminönün markkina-alueelta. Tämä on oikeastaan aika kiva nurkkaus: vuodesohva on leveä ja tänne mahtuu myös pieni pöytä, lipasto ja nojatuoli.Naapurissa asuu paljon pikkulapsia, jotka tömistelee ja kiljuu välillä, mutta alue on muuten rauhallisen oloinen. Netti on langallinen ja sitä voi käyttää vain yksi kerrallaan, mutta itseasiassa tälläkin hetkellä kone on jossain langattomassa verkossa. Se ei vaan kuulemma ole kovinkaan luotettava yhteys.

Viimeviikolla oli ensimmäiset luennot, ja näinä pävinä pitäisi päättää kevään lopullinen lukujärjestys. Itselläni tulee aika moni kurssi muuttumaan, ja huomennakin pitäisi taas tsekata yksi potentiaalinen kurssi. Aika paljon on kiinni opettajasta ja kurssin "englanninkielisyysasteesta"... Useimmat kurssit kuitenkin ovat vaikuttaneet melko hyviltä tähän mennessä. Yliopisto on yksityinen, joten opiskelijat ovat keskivertoa rikkaampia turkkilaisia: muodikkaasti pukeutuneita, ja lähes kaikilla on kännykät ja lääppärit. Useimmat ovat ystävällisiä ja kiinnostuneita vaihtareista, mutta välillä opiskelijoita selvästi pännii jos luennot ovat englanniksi (mikä on yliopiston virallinen opetuskieli). Opiskejijat esittävät kysymykset useimmiten turkiksi ja yleensä opettaja myös vastaa turkiksi. Luentoja pystyy hyvin seuraamaan, mutta tulee tunne, että olisi todella mukava oppia paremmin ymmärtämään ja puhumaan turkkia. Luultavasti otan kurssin yksityiseltä kielikoululta, sillä yliopiston alkeiskurssilla tuskin kukaan paljon oppii... ;P

Ensi viikolla käynkin koulua uudesta kämpästä käsin. Paras tapa mennä yliopistolle taitaa sujua kävelemällä taksimin metroasemalle ja parin pysäkin jälkeen kävelemällä Sislin metroasemalta kampukselle.

Naapurissa joku kuuntelee klarinettimusaa (tai katsoo telkkaria). Ihan kämpän edessä on moskeija ja kirkko, joten rukouskutsuja saa kuunnella jälleen lähietäisyydeltä. Tänä aamuna laulu oli erikoisen kuuloinen, aivan kuin imaami olisi ollut nainen. Ääni oli pehmeä ja vaimea, eikä laulaja käyttänyt koko keuhkokapasiteettiaan kuten yleensä...

Noh, parempi näin, vaikka ei laulu mua koskaan ole erikoisemmin häirinnytkään!

Täytyy varmaan aloittaa lukemaan artikkeleita Istanbulin historiasta, tiistain luentoa varten.

415298.jpg

Uuden huoneen toinen pääty