Ensimmäinen viikko Istanbulissa on nyt takana. Eilen oli orientaatiopäivä yliopistolla ja loppuviikosta on rekisteröitymisiä ja kursseille ilmoittautumisia. Porukka yliopistolla vaikuttaa mukavalta, ja joitakin vaihtareita asuu myös täällä asuntolassa. Ensi viikolla alkavat varsinaiset luennot. Asuntolassa on ollut vielä hyvin hiljaista, mutta ensi viikolla luultavasti on eläväisempää. Kämppiskin luultavasti tulee silloin.

Olen kierrellyt kaupunkia lähinnä kävellen, sillä asuntolalta on helppo kävellä sekä Taksim-alueelle, että Galata-sillan toiselle puolelle vanhaan keskustaan. Antalyasta tänne tuli lisäkseni neljä kaveria, joten heidän kanssaan olemme käyneet mm. suuressa katetussa basaarissa (kuin kokonainen kaupunki), Sinisessä Moskeijassa ja Hagia Sofian edustalla (sisällä en vielä ole käynyt) sekä Besiktasin ostosalueella. Olemme käyneet myös yhdessä kaupungin lukuisista nargile (=vesipiippu) baareista, sekä muutamassa Taksim-alueen pubissa. Baareja ja pubeja on pilvin pimein pääbulevardilta risteytyvillä pikkukaduilla, ja yleensä kerroksia on ainakin viisi, ylimpänä jonkin sortin tanssimusiikkikerros. Olen myös käyttänyt jo niin bussia, ratikkaa, junaa kuin metroakin. Kaikissa kulkuvälineissä, kuulemma myös Bosporin lautoilla, hinta on 1.3 liiraa riippumatta matkan pituudesta! Junalla matkustimme sunnuntaina itäisempään Istanbuliin lähelle lentokenttää. Saksalainen Oliver asuu siellä tutun tutun hienossa asunnossa helmikuun, joten hän kutsui porukkaa illalliselle. Juna kulkee myös köyhempien lähiöiden ohitse, pitkin Marmara-meren rantaa. Paljon on kuitenkin vielä näkemättä. Huomenna iltapäivällä ajattelin tehdä Bospori-lauttaretken synttäreideni kunniaksi ja sen jälkeen mennä kenties syömään jonnekin. Olisi mukava käydä aasialaisella puolella kaupunkia, mutta katsotaan mihin aika riittää.

392853.jpg

Sinisen moskeijan edustalla. Cok güzel!

392858.jpg

Näkymä Eminönüsta, vanhan keskustan puolelta Galata-sillalle.