Taas on perjantai, viikonpäivä jolloin ei tarvitse mennä yliopistolle. Ainoastaan kuudelta alkaa turkin kurssi kielikoululla joten tässä välissä on aikaa opiskella – tai kirjoittaa blogia... Aamupäivästä hyödynsin yliopiston fitness centerin jäsenyyttäni ja kävin vähän urheilemassa. Salilla on kiva käydä siinäkin mielessä, että siellä on mukavat suihkutilat: Vesi tulee paineella eikä tarvitse kokoajan säätää hanaa joko liian kuuman tai kylmän veden takia. Elämän pieniä iloja. :)

Viime sunnuntaina kävimme Jeanetten, Oliverin, hänen siskonsa (vierailulla) ja siskon poikakaverin kanssa "Prinssien saarilla", tarkemmin sanottuna saariryhmän suurimmalla saarella, Büyükadalla. Lauttamatka kesti reilun tunnin ja matkalla näki, että kaupunki jatkuu ainakin Aasian puolen etelärannikolla silmänkantamattomiin. Saarilla auton käyttö on kielletty, (vaikka näin ainakin kolme autoa, murrr!) joten ne tarjoavat rentouttavaa vaihtelua Istanbulin liikenteeseen väsyneille. Pienen tinkimisen jälkeen vuokrasimme polkupyörät viideksi tunniksi kuudella liiralla ja pyöräilimme pitkin saaren sisäosia. Suurin osa turisteista teki saman hevoskärryissä, joten kymmeniä vaunuja väistellessä mieleen tuli väistämättä Istanbulin tiet... Joka tapauksessa, aurinko paistoi ja reissu oli kaikenkaikkiaan mainio.

Täällä on nyt meneillään Istanbulin elokuvafestivaalit. Vielä tämän viikon ajan leffoja näytetään useissa teattereissa pitkin Istiklal katua. Lauantaina menin katsomaan turkkilais-, kreikkalais-, kyproslais- (tms.) elokuvaa, jossa nettisivun mukaan piti olla tekstitys sekä turkiksi että englanniksi. Leffa kuvasi Kyproksen tapahtumia 1950-70 luvuilla, ja tarina sisälsi politiikkaa, draamaa ja romantiikkaa. Englanninkieliset tekstit kuitenkin puuttuivat, joten minun piti yrittää seurata juonta turkinkielisen tekstityksen avulla! Eihän siitä paria yksinkertaista dialogia enempää irti saanut... Ajatelin ensin, että tekstit varmaankin ovat eri kielillä eri näytöksissä ja että minun olisi pitänyt varmistaa asia ennen kuin ostin lipun. Netisivuilla kuitenkin selkeästi luki, että teksti on sekä turkiksi että englanniksi, joten päätin lähettää hieman palautetta nettikaavakkeella. Olin varma ettei kukaan vastaisi mitään, mutta samana iltana sain mailin, jossa pahoiteltiin ettei puutteesta ilmoitettu, ja että tekstit eivät olleet saapuneet ajoissa. Voisin kuulemma joko vaihtaa lipun seuraavaan enkkutekstit sisältävään näytökseen tai palauttaa sen. Myöhemmin olin saanut malin jopa itse festivaalin johtajalta: "Mr Pankakoski" siinä luki! :D Kävin sitten eilen pienen puhelinsession avustuksella ottamassa nuo arvokkaat 8 liiraa takaisin. Esimerkillistä ja nopeaa toimintaa täällä ainakin festivaalin osalta!

Muuten joskus tuntuu ettei nopeus ja täsmällisyys ole turkkilaisten vahvinta alaa. Eilen olin katsomassa konsettia Sabanci-yliopistolla, kaukana Aasian puolella. Siellä esiintyi kolme Bogazici-yliopiston kuoroa: klassinen-, jazz- ja rock-kuoro, joista jälkimmäisessä Marit laulaa. Konsetti alkoi noin tunnin myöhässä ja viimeinen bussikuljetus keskustaan lähti siinä vaiheessa kun rock-kuoro oli esittänyt kaksi biisiä... En siis nähnyt Maritn soolonumeroa, murrrr!

Mitä kaupassakäyntiin tulee, turkkilaiset eivät ainakaan ole korttikansaa. Tänään taas kävelin supermarketti Diaan siinä toivossa että saisin maksettua ruokaostokset kerrankin kortilla. Kätesen nostaminen suomalaiselta tililtä maksaa joka kerta aika paljon rahaa, joten aina kuin mahdollista, yritän tyrkyttää korttia kaupassa. No eihän se taaskaan toiminut, ties monennenko kerran: Ei visa eikä visa electron. Onneksi olen oppinut pitämään käteistä varmuuden vuoksi mukana.

Noh, piti vähän vuodattaa. Muuten asioiden toimimisessa ei pahemmin ole valitettavaa. Nyt pitää kyllä ruveta vääntämään esseetä.