Luennot loppuivat viime viikolla ja nyt on vuorossa koe- ja esseekausi. Paljon on myös nyt kaikenlaista häppeninkiä meneillään ympäri kaupunkia. Sunnuntaina olimme käymässä hieman erikoisilla festareillam lähellä 4. Leventiä, yhtä Istanbulin suht varakasta aluetta. Paikkana oli Parkoman-niminen puisto uima-altaineen ja esiintymislavoineen ja aktiviteetteina oli mm. surffausta simulaattorilla, pyörimistä jättimäisessä kelluvassa muovipallossa ja auringonpaisteessa chillausta vaaleanpunaisten tyynyjen päällä. Vaikka tapahtumaan oli ilmainen sisäänpääsy, porukka oli selkeästi varakasta. Pikkuinen Efes- olut-tölkki maksoi kahdeksan liiraa eli reilut neljä euroa... Huhhei. Samalla hinnalla saisi neljä samankokoista olutta keskustan pubista. Porukalla kuitenkin näytti olevan varaa näihin hintoihin. Emme sitten kovin kauaa festareilla viipyneet.

Aloitimme jo hieman suunnittelemaan Turkki-matkaa Jeanetin kanssa. Vanissa on kuulemma 25-30 astetta lämmintä! Lähtö olisi näillä näkymin siinä kesäkuun 13. päivän kieppeillä.

Nyt on ohjelmassa opiskelua huomiseen tenttiin. Ongelma on aina sama: jäädäkö kämpille lukemaan naapuruston metelin keskelle vai kulkeako koko matkan yliopistolle tai jonnekin muualle. Taitavat nyt korvatulpat olla paras vaihtoehto. :)

624522.jpg

Sara ihmettelee kaupungin harvoja pilvenpiirtäjiä 4. Leventissä.