...eli koulu on ohi! Lähtökin alkaa jo uhkaavasti kolkutella ovella. Vielä on pari päivää aikaa katsella kaupunkia ennen kuin lähdemme Cappadoccian kautta Turkkiturneelle Jeanetten kanssa. Matkan jälkeen onkin jo melkein heti kotiinpaluun aika: Lento tulee olemaan 28. kesäkuuta Lontoon kautta. On aika paljon asioita joita tulen kaipaamaan Turkissa ja Istanbulissa. Tässä pienoinen listaus:

1. Ruoka.Vaikka monia tuttuja suomiherkkuja, kuten ruisleipää, raikasta ei-iskukuumennettua maitoa, oltermannia tai kunnon suodatinkahvia ei juurikaan ole saatavissa, turkkilainen ruoka on pystynyt hyvin paikkaamaan nämä puutteet. Olen aika vaivattomasti päässyt integroitumaan ruokakulttuuriin: Maito on vaihtunut ayraniksi eli jogurttijuomaksi, kahvin sijaan juon aamuisin ja iltapäivisin teetä, ja vihannekset kuten munakoiso, pinaatti ja biber (Onkos se nyt sitten jonkinmoinen paprika?) ovat tulleet tutuiksi. Ei siis pidä luulla että syön täällä ainoastaan döner-kebappia, vaikka kyseinen herkku onkin paikallisen pikaruokakulttuurin kulmakivi. Koulussa tarjoillaan paljon kasvisruokaa, kuten taze fasulyea (papuja), dolmaa (täytettyä paprikaa tms.), pilavia (herkullista paistettua riisiä), bulguria (ehdoton suosikki), keittoja ynnä muita herkkuja. Makeaakin on luonnollisesti runsaasti tarjolla, mainittakoon esimerkiksi baklava-leivonnainen ja sütlac-riisivanukas.
   Kaikkein eniten tulen varmaan kuitenkin kaipaamaan simit-rinkeliä. Simit on leipäinen rinkeli päällystettynä seesaminsiemenillä, ja sellaisen voi ostaa melkein joka kadunkulmasta löytyvästä pienestä kojusta. Paikallinen McDonalds, eli Simit Sarayi myy erilaisia versioita kyseisestä herkusta: On simit-sandwitchiä, simittiä juustolla, oliivilla tai sellaisenaan, sekä myös muita leivonaisia. Mahtava paikka! Sitten on tietenkin Efes ja raki, joilla on selkeä monopoliasema turkkilaisessa juomakulttuurissa. Etenkin Efesiä ei voi välttää jos oluelle halajaa. Toivottavasti kaikki tämä ei liiemmin näy vyötäröllä kun palaan...

Börek ja ayran. Simit Sarayi. 

2. Ihmiset. Turkkilaiset ovat mukavan mutkatonta porukkaa. Sana arkadas tarkoittaa ystävää, ja sitä käytetään ahkerasti. Jopa bussikuskit kutsuvat matkustajia arkadaslareiksi, ja professorit luokassa käyttävät sanaa halutessaan kiinnittää luokan huomion. Tässä valossa turistien usein kuulema "my friend" -kommentti on ymmärrettävä. Ihmiset nyt vaan kutsuvat toisiaan kavereiksi vaikka eivät liiemmin tuntisi toisiaan. Ensin suomalaiseen silmään näytti hieman oudolta, kun coolisti pukeutuneet nuoret miehet yliopistolla halailivat ja antoivat poskisuudelmat toisilleen aina tavatessaan. Moni vaihtaripoika täällä on sanonut että ylenmääräiseen kosketteluun alkaa tottua ja että paikallinen rento tyyli on oikeastaan aika mukava. Ihmiset ovat myös usein hyvin iloisia jos heille yrittää puhua turkkia ja kyselevät kaikkea, vaikka vastaukset olisivatkin vauvapuheen tasolla.

3. Huoletonta meininkiä. Vaikka se välillä kyllä saattaa myös käydä hermoille. Kaupungin korttelit ja kujat ovat useasti sokkeloisia ja epäjärjestelmällisiä ja moni paikka on hieman rempallaan. Tunnelma on erilainen kuin Helsingin leveillä ja tasaisilla kaduilla, joilla ainoastaan vappuna saatta hieman tuoksahtaa... Suomen uuden tupakkalain jälkeen baaritkin näyttänevat hyvin erilaisilta verrattuna Istanbulin pubeihin, joissa paksu savupilvi edelleen leijailee.

4. Maisemaa. Harvassa kaupungissa on niin hyvät mahdollisuudet ihastella maisemia kuin Istanbulissa. Monen rakennuksen yläkerroksesta voi nähdä Bosporinsalmen tai Halicin sekä upeiden moskeijoiden silhuetit.

5. Ystävät ja kaverit. Uusia tuttavuuksia on löytynyt monesta eri maasta, eikä varmaan tarvitse mainita että monta hyvää tyyppiä tulee ikävä.

On myös joitakin asioita joita en niin kovasti tule kaipaamaan kotiinpaluun jälkeen:

1. Liikenne. Varmasti vihatuin asia Istanbulissa. Autot valloittavat kaikki paikat, aivan kuin tiet eivät jo muutenkin olisi hankalia kävellä. Tulin siihen johtopäätökseen, että välttääkseen autojen seassa kävelyn, Istanbulilaiset istahtavat auton sisään...

2. Kiipeily. Vaikka onkin ihan mainio liikuntamuoto, alkaa iänikuinen kiipeily joka paikkaan välillä rasittaa. Miksi terassillekin päästäkseen pitää ensin kiivetä viisi kerrosta ylöspäin?? ;P

3. Miehinen kulttuuri. Vaikka Istanbul onkin hyvin moderni ja kaikenlaista porukkaa, sekä miehiä että naisia, kävelee kaduilla, käy ukkojen asenne joskus pännimään. Vaikka kulkisi kadulla kuinka rähjäisissä vaatteissa tahansa, tukka likaisena ja ilman meikkiä, silti useasti joku kaksilahkeinen murjaisee kommenttia ohi kävellessään. Hyvä keino on kuvitella omistavansa sellaiset silmälaput joita näkee hevosilla, eli katsoa eteenpäin ja näytellä ettei tajua maailmanmenosta mitään. Joskus omiin ajatuksiin vaipuminen onnistuu ihan oikeastikin ja silloin kadulla olijoita ei edes noteeraa.

4. Roskakulttuuri. Luonnollisesti kierrätys Turkissa on aivan lapsenkengissä, eli vesi- ja limsapulloja, lasia ja aivan kaikkea laitetaan sekajätteeseen. Roskapussit kärrätään oven eteen josta auto käy ne öisin noukkimassa. En haluaisi nähdä kaupungin kaatopaikkaa...

Kaikesta huolimatta tulen todella kaipaamaan Istanbulia ja varmasti tulen takaisin vaikka lomalle jos en muuten. Reissusta tulee sitten varmaankin juttua myöhemmin. Hadi görüsürüz!!